Nannan ja Naran kaappi

Aloitti: 27.04.2009
Pisteet: 57 p.
Rahat: 46 v€

Tavarat:

Kuittaukset:

(Ensin pahoittelut siitä, etten ole käynyt aiemmin hoitamassa. Olen tuijotellut vain Lehtolan sivuja ja odotellut sinne tietojani, niin on näköjään jäänyt foorumi liian vähälle huomiolla :)

"Moi kaikki!", hihkaisin tallin ovet avatessani. Karsinoista nousi pari päätä, käytävää lakaissut nainen katsoi minua ihmeissään ja jokunen epäröivä tervehdys tuli takaisin. Hihityksen lomasta sain sanottua, että olen Nanna ja hoidan Naraa - olisi ehkä ollut syytä esittäytyä vähän vähemmän äänekkäämmin... "Ai sinä olet Nanna! Moi, minä olen Heidie, tallin omistaja. Kiva nähdä, haluatko että kierretään ensin tallissa, kerron sitten tehtävistäsi ja lopuksi pääset tietysti näkemään Naran", sanoi käytävää lakaissut nainen, joka asetti harjan seinää varten ja kätteli minua. Nyökkäsin ja kierros alkoi.

Satulahuone. Pesupaikka. Karsinat. Hoitajien huone. Kenttä, maneesi ja tietysti tarhat. Nyökyttelin ja kuuntelin innoissani - Lehtola vaikutti niin mukavalta! Toki kiirehdin koko ajan eteenpäin, jotta pääsisin Naran luokse. Olin viime viikkojen aikana odotellut soittoa tallilta ja ympännyt itseni täyteen tietoa issikoista. "Tässä on harjaämpärit ja tuonne hyllylle voit tuoda oman harjapakin, jos sinulla sellainen on", Heidie sanoi ja ojensi Naran ämpärin minulle. Pengoin sitä kuin alelaaria konsanaan saaden selville mitä kaikkea kivaa Naralla olikaan. Tiemme vei Naran karsinalle, jossa Heidie toivotti minut vielä kertaalleen tervetulleeksi. "jookiittikysynapuajostuleehätä", sanoin kiireesti ja olinkin jo päässyt katselemaan pikkuista tammaa. Nara käännähti oikein päin (vaikka oli sen paksujouhinen häntäkin ihan söpö) ja tuli haistelemaan käsiäni. "Tästä se lähtee, Ännä-voimaa!"

Harjaämpäri löysi pian itsensä tyhjänä, levitin harjat karsinan eteen ja katsoin mitä tarvitsisin. Pintelit tipautin ämpäriin takaisin ja otin muut kapistukset lähelleni. Innosta soikeana aloin harjailemaan voikkoa tammaa, joka joutui kuuntelemaan räpätystäni ihan koko ajan.
- Nara hei, tykkätkö sä esteistä? Mä tykkään. Mun mielestä esteratsastus on ihan mahtavaa!
- Joo, esteet on kyl kivoja, eikä Mirri oo yhtään hassumpi estehevonen, kuului yhtäkkiä takaani.
- Mitää..? Ai terve, mä olen Nanna, esittäydyin.
- Kaisa, Mirrin hoitaja, kuulin vaan sun puheen pölpötyksen tuonne omalle "työpaikalle" niin aattelin tulla kurkkaamaan. Ootko ekaa päivää hoitamassa?
- Joo, ja oon jo ihan innoissani!, hihkaisin vaihtaessani pölyharjan jälleen saadakseni kaikki irtokarvat pois.

Kaisa viihtyi seuranani koko harjaustuokion ajan. Arvioimme yhdessä Naran puhtausastetta, jonka jälkeen menimme vielä harjailemaan Mirriä. Se olikin suloinen vuonohevonen, joka näytti niiin suloiselta! Miksi en voi hoitaa kaikkia näitä poneja..? ;) Vein lopulta harjaämpärin takaisin hyllyyn ja katselin tallin aikataulua. "Karsinan joku innokas oli jo aamulla putsannut, eli olen nyt sitten virallisesti lomautettu lapsi. No, eihän sille mitään voi - kotiin sitten vaan!". Tanssahtelin Naran karsinalle reppu selässä, sanoin tammalle ja parille lähellä olevalle hoitajalle heipat ja lähdin kotiin - tietysti tarhojen kautta, koska siellä oli vähintäänkin yhtä suloisia hevosia kuin Nara!

Olipas kiva tarina, ihmettelen edelleen miten keksitte sisältöä noin rajoitettuihin ensimmäisiin hoitokertoihin? Mukavasti kerrottu ja kivat vuoropuhelut toivat lisäpisteitä. Nara tulee varmast viihtymään kanssasi ja kyllä te pääsette esteitäkin hyppimään kunhan käytte ensin parilla koulutunnilla
Pisteet: 6p.
Rahat: 3v€

"Jes, tehtävälista sen kuin pitenee!", hihkaisin tultuani tallille. Ilmoitustaululta bongasin uudet askareet, joita saisin nyt suorittaa. "Tänään huolletaan varusteet, ens kerralla mennään kyl sit yhdessä ulkotarhaan. Nara varmaan kestää sen, ettei se pääse oman mussuhoitajansa kanssa vielä tänään ulos."

Ja siellähän se voikkon pörrökasa taas seisoi - karsinassa kesäisen hiekkapölyn peittämänä. "Vaaaai tällaiset huvit! No kuules mulla on tässä harjaämpäri mukana, eli eiköhän karisteta noi möhkyrät pois ennen kun meet illan tunneille", totesin tammalle, joka heilutteli korviaan kuulostellen välillä minua ja välillä tallin katonrajassa livertävää varpusta. Pölyharjalla alkupölyt pois, perusharjalla taktisesti jokainen karvanpäällys puhtaaksi avittaen kumisualla samalla takkuisempia kohtia. Tätä oli tehty pienestä naperosta asti ja se sujui nyt kuin tanssi! Naraa oli sitä paitsi tosi kiva harjata, kun poni seisoi nätisti paikallaan toimituksen ajan. Sain vielä kaviot puhtaiksi, jonka jälkeen nakkasin harjat takaisin ämpäriin. "Job done, Nara. Käyn viel putsaa sun kamat, ni sit oon valmis tunneille."

Varustehuoneella istui tyttö jos toinenkin. Monella oli suitset tai satula puhdistettavana, mutta muutama näytti nauttivan muovirasiaan pakatuista eväistään - makaronilaatikko tuoksui ja jutut poreilivat taas ilmassa. Nappasin Naran satulan eteeni, sain joltain hoitajalta tarvittavat pesuvälineet ja liityin juorukerhoon.

- ...ja sit näin vaan kun jossain rasahti ja Mirri säntäs ihan täysiä eteenpäin! Onneks oltiin kentällä, että aidat sit lopulta pysäytti sen kaiken ryntäilyn, Kaisa kertoi.
- Mikä siel pusikossa sit oli? Joku koppakuoriainen varmaan, Ellen nauroi haarukoidessaan ruokaansa samalla suuhunsa.
- No pöh, siel oli ihan varmasti supikoira tai kettu tai joku! Ei se mikään pieni eläin ollu! Kaisa hihitti takaisin.
- Viime hoitsun kanssa törmättiin kerran karhuun maastossa. En tiiä kumpi pelästy pahemmin, me vai karhu, mutta juostiin kyl onneksi eri suuntiin aika vauhdilla. Toisaalta se ratsuponi pelkäs kyl omaa varjoaanki.., totesin. Osa kauhisteli miten siinä olisikaan voinut käydä, mutta kohautin olkapäitäni ja totesin, että tässä sitä vaan istutaan täysissä voimissa edelleen.
- Jos me joskus Repen kanssa nähdään karhu, ni se saa kyl kaviosta päähänsä! Maija uhosi ja ripusti satulan takaisin telineelle.

Tunnit kuluivat, aikaa taisi kulua enemmän jutteluun, nauramiseen ja hoitohevosten vertailuun, kuin itse puhdistusoperaatioon. Mutta oli lopputulosta kiva katsellakin - telineillä lepäsi puhdas satula ja kiiltävän kauniit suitset ja olin saanut puhelimeni muistiin pari uutta kaveria tallilta! Nyt voisin ainakin kutsua Maijan ja Repen joskus kävelemään yhdessä kentälle, kunhan sen aika tulisi. Tai sitten voisimme mennä Janitan ja Felixin kanssa loppukesästä uittamaan hevosia.

Nara torkkui karsinallaan, jonka ovea avasi juuri senioriryhmäläinen. Ikää naisella oli tosin varmaan vain parikymmentä, mutta sennu mikä sennu. Viipotin letit heiluen oven luo moikkaamaan "tätiratsastajaa".
- Moi, oon Nanna, Naran hoitaja. Jos kaipaat apua - kun Nara on niin hiiiirveän hurja poni - niin hihkaise, oon tossa ulkona putsaamassa harjoja.
Nainen nyökkäsi ja jatkoi poniin tutustumista. Hurja poni tosiaan, Nara taisi pari kertaa heilauttaa korviaan sinne tänne, liikahtaa vähän vasemmalle, mutta muuten se seisoi kuin haapapuu metikössä. Ryhmä lähti tasan tienoilla kentälle, josta porukka katosi aikanaan maaston uumeniin. Kävin viemässä ämpärin puhtaiden harjojen kera takaisin hyllyyn, nappasin hoitovihon kirjoittaakseni sinne tästä päivästä ja sitten pyörin tuttuun tapaan hetken käytävällä. Rapsutus sinne tänne, pari juttuhetkeä ja utelua vielä vieraista hevosista.

Kaikki aikanaan - reppu siis vain selkään ja kotia kohti. Yksi päivä Lehtolassa taas takana ja seuraavaa jo suurella innolla odotellen!

Tosi mukava tarina, että sie osaat kirjoittaa. Kaikki repliikit ja kuvailut olivat ihania yksityiskohtia. Päivä näytti sujuvan hyvin ja liatkin saivat kyytiä niin Naran kun varusteidenkin saralla.
rahat: 4v€
pisteet: 6p.

Askelia.
Kolinaa.
"Autsautsauts... Nanna is back!", hihkaisin päästessäni Naran karsinalle. Tamma nosti päänsä ja ihmetteli kaikkea tätä älämölöä. "Kuules tamma, kun kävi niin, että moikkasin Laria tossa ovella ja sit kävelin siitä takaperin ku halusin kertoo mun mahtavasta lomareissusta Espanjassa ja sit jotenki ihmeen kaupalla tietty peruutin päin lantakärryä. Ja niin no.. Mut hei arvaa mitä! Se kärry oli vapaa (ja onneks tyhjäkin) joten nyt putsataan sun karsina!" Nara tuhahti ja jos se olisi ihminen, se olisi luultavasti mutissut jotain 'Hold your horses, mate'-tyylillä.

Eka kerta Lehtolan talikon ja lantakärryjen kanssa lähti vauhdilla etenemään. Olihan se nyt opeteltu jo lapsena, että miten kakkakikkareet saa parhaiten lattialta kärryyn. Nara seisoskeli tyytyväisenä viereisessä karsinassa, jonka asukki ulkoili hoitajansa kanssa. Tamma löysi äkkiä tekemistä, kun se alkoi katselemaan ikkunasta ulos - siellä muutama tallin poneista huhki koulukurssilla. Ilkikurinen hirnahdus kuului tamman suusta ja nauroin sen kanssa; "Äläs luulekaan et me päästään hetkeen tollaseen mukaan! Mut voitais tänään kuitenki kävellä vähän yhdessä, ku vien sut tarhaan. Saisin kyl kävellä sun kanssa jo kentälläki, mutta eiköhän me vielä ehditä sekin tekemään tässä kesän mittaan." Kikkareet nousivat jo vähän hitaammin ku ylienerginen alku alkoi vaatimaan veronsa. Puhisin karsinassa ja mylläsin jäljelle jääneitä turpeita sinne tänne. "Hmm-m, kyllä maar se vaan kaipaa yhen kärryllisen lisää!"

"Prumprum, lantataksi tulee!", kikatin ulkona. Miira oli puhdistanut Riston karsinaa ja ajoimme nyt kottikärryjä pikakävellen lantalaa kohti. Tarjosin kyllä Miiralle kyytiä kärryjen päällä, mutta jostain syystä tuo pehmeä peti ei hänelle kelvannutkaan.. Sen sijaan jostain pöllähti paikalla tallikissa, joka hyppäsi kärryyn, tepasteli hetken, lirautti nopeat pissat ja katosi jälleen matkoihinsa. Katsoin ihmeissäni valkotassuisen katin perään ja työnsin jälleen uurastuksen tulosta eteenpäin - olin jo pari metriä Miiraa jäljessä! Kippasimme yhdessä täydet kärryt ja täytimme lapioiden kera niihin lisää pehmustetta armaille hoitohevosillemme. Miira katosi Riston karsinalle ja minä työnsin hetken kärryjä, jotta löysin Naran sviitin. Tamma makoili viereisessä karsinassa, mutta rymisteli vähitellen ylös kun tulin viimein avaamaan ovea.

Kun uusi koti oli tutkittu, vähän tönitty turpeita sinne tänne (eihän ihminen voi tietää MITEN niiden pitää olla!), nappasin ulkopuolelta tamman riimun ja siihen kiinnitetyn narun. "Katos tällanen härpäke. Tosta menee turpa, nooooin, ja sit tää laitetaan varmaan tohon rinkulaan kiinni. Naps. Oisko jees?", selitin ponille, jonka päähän musta riimu sopi täydellisesti. Tarrasin narun päästä kiinni, työnsin oven auki ja talutin tamman käytävälle. Nara seurasi hienosti perässä ja pääsimme avoimista ovista tallipihalle. "Vaaaau, onpas hyvä sää! Saat kunnian viettää loppuillan laitumella muiden luona - ainakin jos multa kysytään. Joku muu hoitaa sut varmasti sisälle aikanaan."

Matka laitumelle oli lyhyt, mutta sitäkin hauskempi. Katselimme Naran kanssa maasta kasvavia kukkia, maistettiin parit ruohonkorret (Nara, en minä) ja lopulta pääsimme aitojen sisäpuolelle. "Arvon neiti saa nakuilla täällä, jätetään riimu tähän", totesin ja pujotin pehmoiset korvat riimun niskahihnan alitse. Nara tökki vielä hetken minua turvallaan kylkeen, kunnes lähti hölköttämään muiden joukkoon. Katselin käsi otsalla auringon suojana laumaa. Siellä näkyi pari varsaakin, jotka olivat syntyneet kesän aikana. Joku hevosista otti vapauden karistaa tallielämän tarkkaan suitun karvapeitteen yltään ja se kierähti hiekkaan pyörimään. Pian joukossa oli myös Nara. "Haha, just ton takia en harjannu sua!"

Hyppelehdin takaisin tallille hakemaan tavaroitani. Kulkiessani kotiin mietin, kuinka hauskaa aikaa kesä olikaan. Tallilla voisi viettää vaikka kokonaisen viikon. Uida hevosten kanssa, ratsastaa, kävellä maastossa... ja tietysti lapata lantaa kärryihin!

Parkeerasin pyörääni tallin seinustalle viileänä aamupäivänä. Kuulokkeissani pauhasi säämiessedän ääni: "...iltapäivällä sadekuurot ovat mahdollisia ja pohjoisesta puhaltava tuuli laskee lämpötila aina 15 asteeseen asti." Huokasin pitkään, kunnes tajusin, että nyt oli mahtava tilaisuus pitää Naran kanssa "Helli minut hulluksi" -päivä! Ripustin kypäräni riippulukkoon, napsautin sen kiinni ja kipitin sisälle talliin.

Parissa minuutissa olin päässyt eroon tallirepustani, saanut päälleni Ginnyn kuolat sen hierottua päätään minuun tultuaan tunnilta ja hakenut harjaämpärin käsivarrelleni kannettavaksi. Hyräilin Naran karsinalle mennessäni, ja avasin rauhallisesti tamman karsinan oven. Ovenraosta putkahti voikko pää, ja siistin etutukan alta paistoi pari suloista tummaa silmää. "Halló hestur! Oon ollu ahkera ja etsinyt kirjastosta islanninsanakirjan. Mitä kuuluu ponille tänään?", sanoin ja aloin järjestelmällisesti helliä pienen laidunpölyn peittämää issikkaa. Nara hörähti takaisin ja haukotteli. "Aaijaa, vai sellasta se Mirri keksi." Otin käpälääni pölyharjan ja aloin sukia pölyä pois karvapeitteen pinnalta. Kerroin Naralle sunnuntaina käyneestä tädistäni, joka oli nuorena huippuesteratsastaja ja kuinka olin saanut häneltä kasan valokuvia hevosista. "Tykkätkö sä olla kuvattavana, Nara? Voisin ottaa susta joskus kuvan kun saan vaan kameran mukaan. Äiti on ihan kauhuissaan jos sille tapahtuu jotain. Hyi, kato mikä mutaläntti sun jaloissa!" Rapsutin harjoja vaihdellen jokaisen kohdan ponista puhtaaksi. Aikaa meni varmasti melkein tunti - enemmänkin jutteluun ja yleiseen hääräämiseen kuin itse puhdistamiseen. Ei poni edes ollut likainen alottaessani.

"Arvaa mikä olis kivaa - oppia hieromaan ja venyttelemään sua! Ehkä Heidie tai miqu vois joskus kertoa mulle miten sut saadaan solmuun ja vielä heiluttamaan korvia, eiks vaan", hihitin tammalle, joka kaivoi lattialle laittamaani leipäpalaa turpeen alta. Taputtelin sinne tänne ja tarkkailin lennähtikö ilmaan pölyä. "Allergia ja Astmaliitto vois nyt kyl hyväksyä sut tuotteekseen, koska oot aivan totaalisen kliininen tapaus! Mutta vielä mutatassut, nostapas se suloinen kaviosi tähän niin mamma katsoo." Tamma nosti jalkansa hyvin ylös, mutta parin sekunnin jälkeen romautti sen takaisin maahan. Vilkaisin ilkeästi tammaa ja vein käteni jälleen vuohiskarvoille. "Onneks sulla on tällanen takatukka jaloissaki..", totesin hilatessani vasenta etujalkaa ylöspäin. "Jos oisin kengittäjä ni tää sujuis niin helposti, mutta koska oon vaan sun heiveröinen hoitaja, niin et viittis nojata koko painoa tälle jalalle - hei loppuu jo Nara!", sanoin. Poni ilkikurisesti tuhahti takaisin ja tajusi hauskan leikin loppuneen.

Jokainen kavio saatiin kuin saatiinkin puhtaaksi. "Mikä teilä hevosilla on, että aina kavioiden kanssa pitää leikkiä?" Nara ei siihen vastannut mitään ja jatkoin rapsuttelua kiitoksena kivasta harjaustuokiosta. Heidie kulki käytävällä ohi ja moikkasi meitä. "Moi", hihkaisin takaisin ja jatkoin: "sataako ulkona muuten, vai voidaanko me mennä ulos kävelemään?" "Odotas hetki.. Ei siellä sada, mut on kyllä aika mustat pilvet." "no, ehkä me ollaan rohkeita ja kokeillaan, vai mitä Nara?" Poni nosti päänsä ylös ja katsoi ympärilleen. "Otan tuon myöntymisenä. Mennään kävelemään kentälle."

Riimu päässä ja siinä musta naru oli Naran varustus. Avasin kentän portin ja suljin sen perässämme. Lähdin kävelemään kentällä ensin uraa pitkin. "Saa nähdä mitä keksit täällä, oisko sulla joku pukkilaukkapyrähdys mielessä?" Nara venytteli kaulaansa alas ja päristeli tallipölyjä ulos. Käänsin ponin pienelle voltille - josta tuli kylläkin kananmuna - ja jatkoin taas uraa pitkin. Lähdin itse hölkkäämään ja maiskutin ponille. Nara heilautti aluksi vain häntäänsä, mutta tajusi pian lähteä raviin. "Jee, me ravataan! Hyvä Nara!", hihitin tamman vierellä joka otti reippaita raviaskelia. Käänsin uudelle voltille, ja juuri kun siirryin käyntiin, alkoi taivaalta ropista vettä kaatamalla. "äää, just kun päästiin vauhtiin! Nara, yks kierros ja sit sisälle.", totesin ja kannustin ponin taas raviin. Oikaisin kierroksen lopulta kokorataleikkaalla ja putkahdimme portille pikakäynnissä. Nopeasti menoreitti vapaaksi ja kävelimme pienien rakeiden hyppiessä jo selkiämme vasten. Nara kiihdytteli ja minä kipitin - tallinovella otin ronskimmin narulla tamman kiinni ja menin ovesta edellä lausahtaen: "Joku roti, ei me voida sentään sisälle asti juosta."

Päästyään karsinaan Nara joi, haukotteli ja jäi kököttämään keskelle karsinaansa. Ripustin varusteet ulos ja kysyin pitikö ponia kuivata. Heidien mukaan tamma ei vaikuttanu kovin märältä, joten se pärjäisi hyvin. "No se on heippa sitten, karvakaveri. Nähdään taas!". Sanoin heipat myös parille tapaamalleni hoitajalle, hain tavarani ja menin ulos. Sade jatkui edelleen, mutta avasin katoksen alla olevan pyöräni lukituksesta, painoin kypärän päähän ja sujahdin sateeseen. "Jihaaa!", kuului kun laskettelin vetistä tallimäkeä täysillä kohti kotia.

Koska äiti oli myötämielinen ja lupasi minulle kameran, juoksin illalla tallille. Nara seisoskeli tarhassa ja katseli ympärilleen. Naps - naps, ja mestariotoksia syntyi

Oli pakko kokeilla leikkiä ArtPadilla Ensi kerralla uskallan tehdä koko hevosen. Ehkä.
http://artpad.art.com/gallery/?kmddz11l9ypk

"Heidiiii..!", hihkuin kipittäessäni tallin omistajan perään pihalla. Nainen talutti sisälle Laria ja Repeä, suloisia poniruunia, jotka molemmat näyttivät olevan aika täynnä virtaa. Lari loikki paikallaan ja Repe hirnui minkä keuhkoistaan jaksoi. "Moi Nanna, mitä on suunnitelmissa?", Heidi kysyi. "Ajattelin tänään juoksuttaa Naraa kentällä, mutta tarviin siihen muistaakseni jonkun Isoveljen valvomaan, ettei me karata liina liehuen maastoon.", totesin ja naurahdin. Heidi nyökkäsi, ja vastasi: "Näin on, vien nämä pojat vaan sisälle ja hoidan pari puhelua - käykö puolen tunnin päästä? Nara on sisällä, joten voit harjata sen. Nähdään kentällä puoli kaksi..?" Suustani tuli hätäinen 'okeikiittijeemoijihuu'-huudahdus, jonka myötä juoksin talliovelle. Heidin hihitys kuului takaani, pikainen lähtöni taisi näyttää huvittavalta.

Naran harjat löytyivät jälleen tutulta paikalta. Niissä oli jo hyvin kesäpölyä, eli voisin juoksutuksen jälkeen pestä ne. Nappasin ämpärin mukaani ja viipotin karsinaa kohti. Voikko tamma pyöri siellä etsien sopivaa paikkaa päiväunille, mutta yllätin sen itseteosta avaamalla oven. "Hei halinalleni, mitenkäs on päivä sujunut? Laiskasti, olettaisin kun noin uniselta näytät." Nara tyytyi tökkimään turvalla vatsaani ja ihmettelemään harjaämpäriä. Aloin rivakasti hommiin, sillä ei tässä ollut aikaa juoruilla tarhassa sattuneista laukkapyrähdyksistä. Nara yritti kovasti, tuhisi ja puhisi juttujaan, joihin kuittasin sanomalla pikaisesti: "Nara, kiinnostavaa, kerro toki enemmän - mutta joku toinen kerta. Nyt ollaan menossa liikkumaan ja Heidi odottaa meitä kohta jo ulkona."

Kaikkea sitä saakin aikaan puolessa tunnissa. Harjauksen jälkeen kiidin kuin pikasalama (mutta en juossut. Ei tallilla saa juosta.) varustehuoneelle ja etsin ponin suitset sekä seinällä lepäävän juoksutusliinan. Suojia ei tarvittu ja satulaa en viitsinyt ottaa painoksi. Tavarat käsissäni käänsin menosuunnan takaisin karsinalle ja aloin varustamaan tammaa. "Naraaa, ei päätä kattoon! Nyt ei voi leikkiä hippaleikkiä ollenkaan, menee hoitajalla muuten hermot." Heidi kurkkasi juuri oven raosta, sanoen: "Miten sujuu? Oletteko valmiina?" "Jooo-o, kyllähän me vähitellen ollaan..", mutisin keskittyen remmien kiinnittämiseen. Nara kalisutteli kuolaimia, kiinnitin juoksutusliinan paikalleen ja nyökkäsin Heidille. "Haluat varmaan kypärän, onko sinulla oma mukana?", hän kysyi. "Joo on! Varustehuoneella on vihreä reppu ja sieltä löytyy, voitko olla niin kiva että hakisit sen, niin minä hoidan tämän isomman juoksutusvälineen tuonna ulos?" Heidi naurahti ja lähti hakemaan kypärääni.

Tapasimme kentällä parin minuutin päästä. Nara seisoi narun päässä katsellen laitumelle tuulen tuivertaessa sen harjaa. Painoin kypärän päähäni ja odotin ohjeita. Hieman puuskainen tuuli vaikeutti ohjeiden kuulemista, jonka huomasin vähän liiankin hyvin seuraavan puolen tunnin aikana...

- Nyt kun Nara kävelee nätisti ympyrällä, voit kokeilla ravia, Heidi sanoi aidan luota
- Okeeei, osataankohan me sellaistakin. Nara - kaiva!
- Ei kun RAVIA!

Kokeiltuamme ties mitä ihmeellisimpiä, totesimme "rikkinäisen puhelimen" vaikeuttavan edistymistä niin paljon, että Heidi siirtyi viereeni ympyrän keskipisteeseen. "Ja nyt voit päästää liinaa vähän ja ohjata tammaa isommalle ympyrälle. Muista itse pysyä liikkeessä - hyvä, nyt kiitä. Otatteko pienen pätkän laukkaa?" Kasvoiltani näkyi varmasti sekä hämmästystä että innokkuutta, laukkahan oli askeleiden kuningas ja pääsisimme kokeilemaan sitä Naran kanssa! Nyökkäsin ja Heidi antoi minulle ohjeet laukan nostamiseen. "Hassua kun ei voi käyttää pohkeita... Tämä on oikeastaan aika kivaa touhua." Sanoin tamman laukatessa sujuvasti ympyrällä. Heidi nyökkäsi ja kertoi juoksutuksen olevan myös hyvää vaihtelua Naralle, kun sen ei tarvinnut kantaa painoa selässään. "Tuntihevoset saavat helposti selkänsä kipeäksi jatkuvasta kentällä työskentelystä, kyllä kelpaa Naran nyt juosta hallitusti liinan päässä." Siirsin tamman käyntiin, vaihdoin suuntaa ja annoin ponin kävellä rennosti ympärilläni. "Te varmaan pärjäätte nyt? Pitäisi sopia varsojen asioista vielä ennen ratsastusta...", Heidi totesi ja lähti kohti tallia. "Kyllähän me, mikäs meitä tästä kaataisi, vai mitä Nara?", sanoin voikolle kaverilleni ja päristeli pölyjä pois. Kun tamma näytti saaneen tarpeekseen otin liinan hiukan lyhyemmälle ja lähdimme kohti tallia.

Boksille päästyäni riisuin tamman suitset pois ja annoin sen levätä rauhassa heinäkasan äärellä. "Oot sä kyllä aika poni - tekee hyvää vaan liikkua välillä! Illalla pääset varmaan laitumelle taas kun on viileämpää." Kävin pesemässä kuolaimet ja otin sen jälkeen harjat pesukarsinalle mukaan - sen minkä päättää tehdä, niin sen myös tekee! Suihkuttelin harjoja hiljaisella vedellä ja avitin piikkisualla likaa ja karvoja harjasten välistä pois. Puuosistakin irtosi jonkin verran likaa, ja saisinkin ensi kerralla kirjoitella harjoihin uudet tekstit. Asettelin ne kuivumaan telineelle. Jotta ne eivät katoaisi siitä, kirjoitin lapun harjojen luokse: "Nara harjat, Nanna hoitaa ne heti huomenna takaisin ämpäriin. Jos häiritsee, saa laittaaa ponin ämpäriin kuivina."

Tyytyväisenä tallipäivään ja juoksutukseen, nappasin reppuni hoitajien huoneelta ja lähdin kotia kohti.

Ensinnäkin, pahoittelen epäaktiivisuuttani, toiseksi heidi harrastaa kuulemma omaa elämää eikä ole kerennyt päivittää :--D

1 tarina

Oikein kiva ja Narakin varmasti tykkäsi hellimisestä.
Mukavaa kun otatte näitä tallin omistajiakin mukaan tarinoihin. Enpä löytänyt pahemmin kirjoitusvirheitä ja kerronta oli hyvin sujuvaa.

7p
5 v€

Kuva

Jotenkin tosi tunnelmallinen ja kiva kuva!
Näyttää ihan Naralta, ja väritys on upea.
Artpad kuvaksi todella hieno!

6p
8v€

2 tarina

Hauska ja hulvaton tarina, josta ei menoa ja meininkiä puutu! naurahtelin ihan oikeasti muutamissa väleissä.
Kirjoitusvirheitä en taaskaan pahemmin löytänyt, mukava tarina!

7p
8v€

"Monday finds you like a bomb".
Ja siltä se tuntuikin. Isoveli oli pessyt pyykkiä ja paras hupparini oli kutistunut kirpuksi vesimassojen pyörteessä. Aamupalalla kaakao kaatui ratsastushousuilleni. Pyörästä oli rengas tyhjä ja bussit olivat kesälomalla. Way to go...

No, kaikesta huolimatta olin taas tulossa tallille - päälläni kakkoshuppari ja ikivanhat ratsastushousut. Siniset. Hyi.
- Nannaaa! Moi!
Vilkaisin oikealle, josta ääni kuului. Olin juuri avaamassa tallin ovea. Tarhoilta minua kohti asteli Sara, taluttaen reipasta Ginnyä. Arabi laski päänsä Saran olkapäälle tytön jäädessä juttelemaan kanssani.
- Hei lähtisitkö seuraks metsään? Ginny tarttee tänään pitkän kävelylenkin ja ois kiva saada pitkästä aikaa seuraa.
Tumma pilvi pääni päältä katosi samantien. Metsä. Maasto. Seuraa!
- Totta kai me tullaan Naran kanssa! Mut maasta käsin tietty, kun meiltä on toi satulan kulutus vielä evätty toistaiseksi. Tunnin päästä pihalla treffit, ladies?

Ja niin sovittiin. Kävin viemässä kamani sisälle ja lähdin vihellellen hakemaan tammaa sisälle. Laitumella kärpäspilven keskellä piehtaroi voikko - tai no sanotaan, että hiekkavoikko - tamma.
- Naramussuponi! Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla lähdetkin, koska meillä on seuraa. Ja siitä ei voi kieltäytyä. Ootkin kiltisti tai Ginny näyttää sulle pari länkkärimuuvia.
Nara hörähti ja kyhnytti päätään kylkeeni, jonka seurauksena tietysti horjahdin ja naurun seasta sain toruttua tammaa. Eihän tuollainen nyt sovi, vaikka kavereita oltiinkin. Tönäsin leikkisästi takaisin ja napsautin narun riimuun kiinni.
- Tallia kohti. Pitää taas päivittää toi sun värin fenotyyppi, kun näyttää olevan vähän pientä hiekkakuviointia siinä.

Harjasin, puunasin, putsasin ja pölytin. Välillä rahnutin kumisualla sään kohdalta saaden aikaan rentoutuneen näköisen issikan. Ja oli se muutenkin pakko raaputella, sillä pari ruoholänttiä oli pinttynyt aika ikävästi Naran kupeille. Piehtarointi oli selkeästi pakkomielle, ei harrastus. Sara kävi jo sanomassa, että he olivat vähitellen valmiita. Nyökkäsin ja lähdin hakemaan varusteita. Ei riimua, vaan kiiltävät suitset ja niihin ohjien tilalle riimunnaru. Kun kerran oli arvoista seuraa, niin ei sitä voi missään ryvettyneessä riimussa kulkea! Pujottelin kuolaimet suuhun ja Naran kalistellessa palikoita suussaan, virittelin remmit kohdilleen ja napsautin riimunnarun kuolaimiin kiinni.
- Sara, mennäänkö jo? Metsä kutsuu!

Kierrettiin kukkakedon kautta, käytiin ihailemassa metsämansikoita metsän siimeksessä ja poimittiin parit mustikat. Naraa kiinnosti Ginny, mutta eläkeläistamma lähinnä keskittyi kulkemaan siististi hoitajansa vierellä. Narun päässä kävi pari nykäisyä, kun Nara kuuli takaansa jotain outoa ääntä - kunnes tajusi sen olevan omat takajalkansa. Fiksu otus, pakko myöntää.
- Miten sun lomas on menny?, Sara kysyi.
- Kiitti, ihan hyvin. Vauhdikkaasti, oon ollu reissussa siellä ja täällä ja tavannu kavereita. Alan kyl ehkä kaivata jo kouluun, et näkee taas sen oman porukkansa. Vaikka on kyl tästä talliporukastaki alkanu tulla tosi läheinen mulle.
- Sama juttu, toivottavasti meille järjestetään jotain syksyllä, et tutustuis loppuihinki. Mä en kyl odota koulua, mut pakkohan sinne on sit mennä syksyllä.
- Näin on. Hei tossa menee ihana pikku polku, käännytäänkö sille - tiiäksä meneekö se tallille?
Sara nyökkäsi ja sanoi, että se johtaisi tallin takapihalle ihanan metsäreitin kautta. "Ginnyn kaa on tullu käveltyä täällä". Ja niin pujahdimme koivujen katveeseen, hevosten päästessä keskittymään askeliinsa pienellä mäkisellä reitillä. Nara ja Ginny taisivat kuitenkin tykätä reitistä, innostuivat tamman nimittäin puolivälissä matkaa hirnumaan korviemme juuressa.
- Kuuroksihan tässä tulee, on tää hevostelu vaarallista!, nauroimme yhdessä.

Palasimme vähitellen tallille, juteltuamme kaiken läpi ja hevosten saatua liikuntaa ja lisää ulkoilmaa. Pyörähdimme molemmat omille teillemme, minä ja Nara tietysti suoraan karsinalle ihmettelemään päiväruokia, jotka olivat ilmestyneet ruoka-astian pohjalle. Tammaa kiinnosti ruoka kovasti ja sainkin käyttää kaiken heinäpaalien nostelussa tienatut käsilihakseni ponin pitelemiseen.
- Kuolaimet ensin pois, et varmana likaa niitä tolla kaikella!
Taistelu kannatti ja sain suitset alta pois. Kauran jyvät väistyivät vaalean turvan tieltä kun Nara rupesi nauttimaan ruoastaan. Tie ponin sydämeen kulkee näköjään kauralaarin kautta... Kävin pesemässä kuolaimet ja ristitin suitset takaisin ohjien kera paikoilleen. Kirjoittelin hoitovihkoon ja koristelin sitä kiekuroin. Kulutettuani tarpeeksi aikaa ylimääräiseen haahuiluun, pakkasin kamani ja lähdin kotiin. Ei ne vanhat housut olleetkaan niin hirveät. Ja olihan se huppari ihan hyvä vähän pienempänäkin... Kummasti mieli oli piristynyt taas tallilla! : )

Ihana ja positiivinen tarina taas, näitä on ilo lukea. Nara todellakin nauttii metsälenkeistä ja pian sinäkin pääset niistä nauttimaan oikein kunnolla kun selkään pääset.
rahat: 4v€
pisteet: 6p.

Aurinkoinen aamu oli houkutellut tallille muutaman muunkin hoitajan. Repe oli saanut uuden hoitajan, kuten myös Satu. Moikkasin Inaa, jonka kanssa vaihdoin kuulumiset nopeasti. "Sori, mutta nyt pitää edetä tai mulla on kohta vastassa hyvin äkäinen tamma", huikkasin ja kipitin sisälle talliin. Vein tavarani paikoilleen ja nappasin harjakorin matkaan.

Nara löytyi jälleen omasta tutusta boksistaan, imuroimassa lattialta aamukaurojen jämiä.
- Ai sitä on taas heitelty ruoat sinne sun tänne.
Nara nosti päätään ja hörähti kaurantuoksuisella turvallaan. Tamma käveli pari askelta eteenpäin ja tökkäisi päällään minua vatsaan.
- Harjataanko sut? Sit voisi käydä vähän ulkona likaamassa itseäsi, että saan tän sun asunnon puhtaaksi.
Nara katsoi sulosilmillään minua ja totesin hiljaisuuden olevan myöntymisen merkki. En kuitenkaan malttanut olla sisällä, vaan talutin riimun kera Naran ulos harjauspuomille.
- Odota tässä, niin haen vielä meille siivousvälineet.

Tullessani takaisin tamma seisoi edelleen nätisti paikallaan. 'Olin ihan varma että se olisi jo kilometrin päässä', ajattelin ja kävin pölyharjan kanssa tositoimiin. Pulla-poni seisoi myöskin puomin luona ja kuopi kaviollaan tylsistyneenä maata. Sutjakka shettis näytti siltä, että se voisi etutukkansa alta keksiä vaikka mitä jekkuja. Kuulin kuitenkin ponin harjaajalta, että Pulla oli tyyni kuin lammas; "Viime kuussa oli ihan hirvee ukkonen. Tunnilla oli 3 muuta hevosta ja Pulla oli ainut joka edelleen siististi teki laukannostoja. Muut ryntäili sinne tänne. Ei vois uskoa, vai mitä?". Harjailin rauhallisesti tammaa, joka oli siirtynyt ihmettelemään tallipihassa hipsivää kissaa. Nara siirteli ensin korviaan ihmeissään eteen ja taakse, otti pari askelta sivulle ja hirnahti sitten kimeästi nostaen päätään.
- No mikä tuli? Se on kissa. Nara, kissa on pieni ja suloinen otus. Sinä olet iso ja suloinen poni, eli ei hätää, sanoin silitellen poni kaulalta. Nara rauhoittui ja sain jatkaa jälleen harjausta loppuun.

Lopulta kaikki sujui hyvin, kaviot tulivat puhtaiksi ja talutin puunatun issikan tarhaan. Nara vaati vielä muutamat rapsutukset, ennen kuin lähti jolkottamaan vesiastian luokse juomaan.
- Hauskaa ulkoilua!, huikkasin tammalle ja siirryin takaisin talliin. Ei auttanut muuta kuin viedä harjakori hyllyyn ja hakea lantalasta kärryt siivousta varten. Rullasin kärryt karsinan luokse ja avasin oven talikko kädessä. Hetken pähkäiltyäni näin Heidien käytävällä ja päätin kysäistä siivousaikeiden sopivuutta:
- Moi Heidi! Hei Naralla on aika sotkuinen karsina ja ajattelin jos voisin - siis ei mun tarvii saada lupaa jos ei käy...
Heidi nauroi hetken ja sanoi sitten:
- Nanna, hengitä väliin, en meinaa saada mitään selvää.
- Mä olen vähän tällainen sana-automaatti, hihitin ja jatkoin asiaani: Niin siis jos voisin kärrää ton boksin ihan tyhjäks, pestä sen lattian ja sit tuoda uudet?
- Joo, pesukarsinalta löytyy hyvä varrellinen harja, niin ei tarvitse kontata sentään. Voit oikeastaan jättää karsinan tyhjilleen että lattia kuivuu varmasti hyvin, me täytetään se sitten illalla kun poni tulee sisään.
- Yes madam, totesin niiaten ja kipitin takaisin karsinan luo. Talikko vaan heilumaan ja kikkareita kärryyn!

Kuivikkeita tuli pari kärryllistä. Tai kolme. Tai ehkä kaksi ja puoli. Menin jo sekaisin ensimmäisen jälkeen, sillä kärräsin myös parit muut kärryt toisten siivotessa karsinoita. Tiimityö on kaiken A ja O - pari hoitajaa siivosi karsinoita ja täytti kärryjä ja minä tyhjensin kärryt. Kun Nara kotipaikka oli tyhjillään, kiitin yhteistyökumppaneitani ja kävin hakemassa harjan sekä ämpärin täynnä kuumaa vettä. Karsina alkoi vähitellen kastua kun kaadoin vettä lattialle ja aloin harjaamaan pinttyneitä kuivikelänttejä pois lattiasta. Ja kun vauhtiin päästiin, niin olihan siinä hyvä pyyhkiä sienen kera myös juoma- ja ruoka-astiat. Naran ovessa oleva nimikyltti pyyhkäistiin toki myös, jotta syksyn tuntilaiset pääsisivät ihailemaan sitä ja löytäisivät tuntiratsunsa helpommin.

Tunti vierähti, ennen kuin kaikki tavarat olivat paikoillaan ja lattia kuivumassa. Lysähdin taukotilan penkille eväspaketti käsissäni. Pipsa liittyi seuraani pyyhkien hikeä otsaltaan.
- Ihan sika kuuma ulkona! Repe on nyt onneksi ulkona ja voin kohta alkaa putsaamaan sen harjoja.
- Äääh, älä muistuta, mun pitäis kyl varmaan kans pestä ne, mutta ton yksiön siivoaminen veti kyllä ihan energiat musta. Syön tän leivän, koristelen hoitovihkoa päivän tapahtumilla ja sit pitää kyl mennä kotiin. Äiti tekstas jo tunti sitten että se tarvii apua lakanapyykin kanssa. Ihan kun isoveli ei vois auttaa...
- Niin tyypillistä. Mulla käy aina noin. Mä voin kyl kevyesti pöllyttää Naranki harjat, jos käy?
- Oi ihanaa, sinä senkin enkeli! Käy tietysti, hihkuin Pipsalle halaten tyttöä. Totesin vielä suu täynnä leipää, että lähdetään joku päivä yhdessä taluttamaan hevosia, kunhan Pipsan ja Repen pistesaldo näyttäisi siihen soveltuvia lukuja. Nappasin hyllystä keltaisen hoitovihkoni ja kirjoitin sinne päivän kuulumisia.
"Nara säikkyy kissoja. Pitää varmaan pitää sille joku päivä sellainen treenihetki kentällä, jossa se saisi tutustua kaikkeen tyhmään mikä sitä säikyttelee. Luultavasti juoksutusliinan kanssa, koska naru on aika lyhyt siinä vaiheessa kun poni päättää pinkaista karkuun." Piirsin sivun alareunaan vielä kuvan Narasta, joka haistelee kissaa. Piirsin kuvan viereen nuolen ja kirjoitin: "tää on tavoite. Ei se voi säikkyä kaikkea, jos mäkään en säiky."

Vihko siirtyi käsistäni lopuksi hyllyyn harjakorin alle. Pakkasin eväsrasian reppuun, vilkaisin ilmoitustaulua ja soitin äidilleni: "Tullaan tullaan, sain just kaiken tehtyä. Sun lakanoiden takia mä jouduin palkkaamaan toisen hoitajan putsaamaan ponin harjat. Et oot sit mulle yhen harjapölytyksen velkaa!"

Iiihana pitkä tarina taas <3 Näitä on niin ilo lukee, teillä sujuu niin hyvin Naran kanssa että kyllä teidät kohta jos selkään uskaltais päästää.
Nara juu pelkää kaikkea mutta kyllä se siitä sitten ehkä vähän selkenee kun tekee paljon harjotuksia.
pisteet: 7 p.
rahat: 4 v€

- Sataa sataa ropisee, meetkö tänään tallille?, kuiskasi äiti kurkaten huoneeni ovenraosta.
- Mmmmph...
- Heidi soitti tallilta ja sanoi että hänellä olisi aikaa avustaa ekan ratsastuskerran kanssa, jos olet kiinnostunut.
- Mjoo. Häh? Ratsastus? Missä?
Äiti nauroi ja selitti puhelun jokaista sanaa myöten. Olin kerännyt tarpeeksi pisteitä päästäkseni kokeilemaan Naran kanssa toimimista selästä käsin. Heidi oli ilmoittanut olevansa vapaa tallihommista yhden aikaan. Puin nopeasti päälleni ja kuvainnollisesti lensin alakertaan syömään aamupalaa. Äiti teki samalla termariin kaakaota, pakkasi eväsrasiaan leipää ja pari porkkananpalasta ponille.
- Tuutko illaks kotiin? Serkut on tulossa käymään ja niillä on tuliaisia Saksasta.
- Joo kyl mä ehkä, ellei lähetä Naran kaa kiertää koko maailmaa ratsain!, totesin ollessani jo puoliksi ulkona kotoa.

Sadetakki rahisten ja kumisaappaat jalassa lonksuen raahasin isoa varustekassia mukanani. Tänään tarvittaisiin enemmän kuin vaan pelkkiä kauhtuneita tallihousuja. Törmäsinkin Heidiin heti ovella ja selittelin tuttuun tapaan sekavasti ja nopeasti kaikkea.
-...mutta siis mun kysymys oli se, et voisitko tosiaan yheltä vähän näyttää et mitä voitais tehä Naran kanssa selästä käsin? Maneesissa pliis, mä en jaksa kastua tuol ulkona.
- Ehkä armahdan teidät ja pääsette sisälle, Heidi naurahti ja lisäsi vielä, että nähdään varttia vaille Naran karsinalla ja mennään siitä yhdessä. Lähdin vaihtamaan ratsastuskamoja päälleni ja hakemaan harjakoria. Kello oli 12, joten ehtisin hyvin harjata ja varustaa ponin - ellei sitten jotain ihmeellistä tapahtuisi.

Eipä meidän elossa mitään outoa ehtinytkään tapahtua. Minuutit vain kuluivat hirveällä vauhdilla kun puuhasin ponin ympärillä. Nara sai yhden porkkananpätkän ennen ratsuhommia ja lupasin sille toisen tunnin jälkeen.
- Mutta vaan jos et heitä mua alas. Etkä ryntäile laukassa, me mennään korkeintaan ravia jos sitäkään. Etkä tallaa Heidin varpaille.
Nara heilutteli päätään ja tökkäisi kylkeeni. 'Ei hätää kaiffari, me pidetään yhtä', tuntui olevan tämän liikehdinnän sanoma. Tai toisaalta yhtä hyvin poni saattoi todeta: 'Niinhän sä toivot, katotaan kumpi on tänään johtaja!'. Saatuani harjattua Naran hain tamman varusteet. Pähkäilin hetken kun satula oli taas jossain ylimmällä telineellä lepäämässä. Pitikin olla lyhyt...

- Olikos täällä yksi rodeopari valmiina taistoon?, Heidi kysyi tullessa karsinalle. Viritin juuri kypärää päähäni ja nyökkäsin. "Toivottavasti ei kyl tuu mitään rodeota. Mulla on vasta pari tuntia aamupalasta." Lähdimme naureskellen maneesille, matkan aikana Heidi kertoi millainen Nara on ratsastettavuudeltaan. Vastailin pieniä hymähdyksiä sinne tänne.
- Jännittääkö?, Heidi kysyi avattuaan maneesin ovet.
- Jos en jännittäis, ni oisin varmaan kuollu. Mun jalat tärisee!
Hymyillen tallin omistaja tuli neuvomaan minua satulavyön kanssa ja laskimme yhteistuumin jalustimet alas. Kipusin satulaan ja yhtäkkiä olinkin korkeuksissa jälleen istumassa. Heidillä oli juoksutusliina mukana, jonka hän kiinnitti tamman kuolaimiin.
- Noniin, sitten kevyt puristus pohkeilla. Ja muista pidätteet, Nara osaa kyllä kiitää!
Nyökkäsin ja kosketin keeeeevyesti pohkeillani ponin vaaleita kylkiä. Tuntui että vain hipaisin sekunnin tuhannesosan ajan, mutta Nara lähti keinuvaan käyntiin eteenpäin. Aijaa, siis NÄIN herkkä tapaus!

Muutaman kymmenen minuutin jälkeen olimme vaihtaneet suuntaa pariin otteeseen, rynnänneet pari hätäistä askelta sinne tänne, kääntäneet voltille ja Heidi oli irroittanut liinan. Kävelin ohjat tuntumalla pitkin uraa ja pysäytin tamman.
- Haluatko kokeilla ravia?
- Mjaa. En ehkä. Tää meni niin hyvin, että voisin joskus toiste kokeilla sitä sitten. Saadaanko me kävellä vielä hetki?
- Joo toki, menen tuohon katsomon puolelle, niin saatte työskennellä ihan rauhassa.
Niin siirsin tamman taas käyntiin. Naran ratsastus oli jaloille kevyttä, mutta vatsalihakseni tekivät kyllä töitä senkin edestä. Tammaa sai pidättää käynnissäkin välillä, mutta huomasin ponin rentoutuvan kun ratsastaja teki samoin. Kun pysyin selässä hiljaa, Nara jatkoi tasaisesti eteenpäin. Käänsin vielä pari volttia, josta jatkoi kaartoon ja pysäytin ponin.
- JEE! Me tehtiin se, Nara!, hihkaisin taputtaessani ponia kaulalle. Tamma katsoi minua ihmetellen ja steppasi pari askelta vasemmalle. Heidi tuli luoksemme ja jakoi vielä muutaman neuvon ensi kertaa varten. Lopulta lähdimme kävelemään kohti tallia.

Karsinalla otin Naralta varusteet yltä, vein ne paikoilleen ja tulin tuomaan vielä porkkanaherkkuja ponille.
- Olipa hauskaa. Jännittävää, mutta hauskaa.
Karsinan luokse tuli pari hoitajaa jotka olivat kuulleet meidän ratsastaneen. "Millaista oli?" "Lähtikö Nara laukkaan?" "Oon kuullu et se on tehny parilla ratsastajalla ihan sika isoja pukituksia!" Hihitin kaikelle yhtäkkiselle huomiolle ja lupasin kertoa kaiken. Menimme taukotilaan ja eväiden syönnin lomassa vaihdoimme ratsastuskokemuksiamme. Juttua riitti ja jossain vaiheessa tajusin, että olisi aika lähteä kohti kotia. Moikkasin kaikille hoitajakavereille ja lähdin talsimaan sadevaatteissani takaisin kotiin.

Olipas teillä mukava ensimmäinen ratsastus, olisitte voineet toki raviakin kokeilla vaikkei se välttämättä olekkaan Naran ykkös-askellaji. Hyvin sujui ja odotan innolla että pääset uudestaan selkään.
rahat: 4 v€
pisteet: 7 p.

Lampsin tallille keväisen auringon taistellessa talven lumien kanssa siitä, kumpi vuodenaika olikaan nyt kyseessä. Loskaa riitti ja sen alla muutama lampare liukasta jäätä. Kipitin sisään talliin - pitkästä aikaa. Remontin jälkeen tallista löytyi onneksi edelleen tuttu poni, joskin hieman pörröisempi talvikarvansa vuoksi.

- Arvon jääkarhu voisi kääntää päänsä tänne, koska sun alamaisesi, arvon hoitaja-liikuttaja Nanna, on palannut takaisin viihdyttämään tuntiratsun elämääsi, hihkaisin karsinan oven avattuani. Nara todella näytti jääkarhulta. Vaalea karva oli aavistuksen vaaleampaa ja jostain kaiken keskeltä törrötti kaksi pehmeää korvaa. Nara käännähti ympäri ja katseli minua hivenen ihmeissään. Tarjosin taskusta leivän kannikan. Lahjomalla luottamukseen - no ei vaineskaan. Olin tuonut samalla harjapakin, josta nyt etsin sopivia harjoja tuon talvikarvan puhdistamiseen. Muutama takku piti setviä käsin, mutta muuten kyseessä oli puhdas ja moitteeton poni.
- Etkös sä ole riehunut ulkona, kun ei oo mitään oksan pätkiä tai sammalta jouhiin takertuneena?

Karsinan ulkopuolelta löytyi Naran tuttu riimu ja riimunnaru, jotka pujotin tamman päähän. Tarrasin narun päästä kiinni, avasin ovea enemmän ja lähdimme ulkoilmaan. Huikkasin pihalla vastaan tulevalle Heidille, että olisimme hetken maastopoluilla kävelemässä.
- Käy, kiva muuten nähdä sua taas!, nainen vastasi.
- Samoin, nähdään kohta lisää, hihitin.
Painoin punaista pipoani paremmin päähän ja lähdin kävelemään reippaasti eteenpäin kohti metsää. Nara pärski tallipölyjä ja käveli vierelläni rauhallisesti.

Kerroin ponille reissun aikana kaikki jutut, mitä elokuun jälkeen oli tapahtunut. Olisin halunnut kuulla mitä tamma oli touhunnut tauon aikana, mutta eihän se vastannut. Päätin käydä ennen lähtöä toimistolla utelemassa Heidiltä ponin kuulumisia.
- Kelaa jos sä saisit vaikka varsan tänä vuonna.
Juttelu tuntui pitävän ponin keksittyneenä minuun, eikä kuusen oksilta tippuviin lumikasoihin ja pusikossa sirkuttaviin tintteihin. Nara pysähtyi pariin otteeseen polulla ja nosti päänsä ylös. Kannustin sitä jatkamaan eteenpäin, jotta pääsisimme vielä valoisan aikaan takaisin tallille. Puolen tunnin reippailun jälkeen näimme taas tallipihan. Vein tamma suoraan tarhaan kaverinsa kera ulkoilemaan ja menin itse talliin.

Seuraavan tunnin aikana kävin juttelemassa Heidin kanssa Narasta (ja kuulin että tamma oli ollut syksyllä nätisti. Mitä nyt tiputellut pari ratsastajaa syystuulien rämistellessä maneesin kattoa.), ja tutustuin lukuisiin uusiin hoitajiin, joita tallilla pyöri. Nimiä muistin hyvin huonosti, mutta päätin tutustua muihin vielä paremmin kevään aikana. Siivosin pintapuolisesti karsinasta lantakasat ja märät kuivikkeet pois, kippasin ne lantalaan ja toin hieman lisää kuivikkeita. Nara sai tönöttää tarhassa vielä pari tuntia, joten olin tältä päivältä toimeton. Keräsin tallikamani kasaan ja menin parkkipaikalle odottamaan kyytiä kotiin.

(Ja sitten kuvaukseni:
"Jos kuulet tallilta puhetta ja paljon naurua, olet luultavasti osunut kanssani samaan aikaan tallille. Olen Nanna, issikkatamma Naran hoitaja. Olen luonteeltani pirteä, iloinen ja todella huumorintajuinen. Aina menossa, suuntaan tai toiseen. Jos suuntana on maasto- tai esteratsastus, olen heti mukana! Vauhti ei saa minua koskaan epäröimään.

Mistä sitten tunnistat minut - äänen lisäksi? Tummasta, takkuisesta tukasta, pisamista ja turkoosista tallihupparista. Yleensä jalassani on tummanruskeat ratsastushousut ja mustat tallikengät. Ratsastustunnille puen vielä lisäksi mustat puolichapsit. Olen yleensä pipo päässä - myös kesäisin. Olen hoikka ja nuori; vuosimallia 1994."

Tämä kertokoon päivästä 10. maaliskuuta, jona Nanna ja Nara kokivat ensimmäisen yhteisen maastoretkensä, jolloin varusteet kadottivat talvikuransa, ja jona metsästettin uutta ponia ulkoa.

Kokeilin ratsastuskypärääni päähän. Sitä oli viimeksi käytetty viime talvilomalla leirillä. Sen jälkeen en ollut käynyt ratsastamassa, mutta nyt siihen oli taas annettu tilaisuus. Norkoilin toimiston ovella muiden hoitajien kanssa. Odotimme, että Heidi kertoisi milloin lähdetään maastotunnille ja pääsemmekö hoitohevosillamme, kuten toive oli kuulunut. Pian Heidi tuli ulkoa talliin ja olimme heti hänen kimpussaan.
- MinnemitähähmilloinMÄHALUANMENNÄNARALLAkukasaaollajononvikavoidaankolaukata?, älämölö raikasi, Heidin katsellessa hymyillen meitä. Taisimme näyttää hyppiviltä sopuleilta.
- Rauha tytöt. Ei huudeta. Hetki vaan, niin kerron. Heidi luki listalta, ketkä kaikki olivat tulossa mukaan.
-... Nanna menee Naralla ja Tiia Repellä...
Loppua en edes jaksanut kuunnella. Hipsin hakemaan Naran varusteita ja harjapakkia, sillä lähtöön oli puoli tuntia. Heidi painotti vielä, että turvaliivi on hyvä ottaa mukaan, jos viime maastokerrasta on aikaa ja hevonen on vieras. Onneksi paksu ja epämukava turvaliivini oli tallikassissa mukana. Ehkä verhoutuisin siihen. Enpähän ainakaan palelisi.

Nara nuokkui pihatossa (joku fiksu tajusi juuri lukea ponin sivuilta, että sehän asustaa ulkona. Hmm. No, ehkä tästä eteenpäin muistan sen ), kun tulin hakemaan sitä sisälle putsausta ja varustamista varten. "Mä en aio jäädyttää sormiani. Ja sustakin varmaan kiva päästä sulattelemaan hetkeksi korvia sisätiloihin ennen ku taas lähdetään ulkoilemaan".

Tamma rupesi lepuuttamaan takajalkaansa, kun aloin harjaamaan sitä pitkin vedoin kaulalta takapuolta kohti. Rapsutin likaa kumisualla ja pyyhin taas harjalla likoja lattialle.
- Aika hassua. Äiti huutaisi mulle niin paljon, jos lakaisisin vaikka leivän murut pöydältä lattialle. Mutta sun asunnossa saa tehdä niin. Nara, sä oot ihan mahtava tamma, hihittelin.
Tiia kulki Repen karsinalle satulan kanssa ja huikkasi, että kello oli kohta jo varttia vaille. Kiitin häntä tiedosta ja puhdistin vielä kaviot. Viskasin koukun takaisin pakkiin ja nappasin suitset käsiini. Lämmittelin lapaset kädessä kuolaimia, jotta arvon poni ei joutuisi kärsimään kylmien rautakalikoiden koskiessa suupieliä. Nara virkistyi ja haisteli viereisen karsinan asukkia. Joku hirnahti kauempana ja Nara päätti liittyä kuoroon mukaan.
- Sulla on tainnut olla ikävä kavereita.

Tasalta olimme valmiita lähtöön, suitset ja satula oikein puettuina ja minä pakkautuneena toppavarusteisiin sekä turvaliiviin. Heidi asettui Pimun, uuden suokkitamma, kera kärkeen ja me menimme Naran kanssa Saran ja Mirrin taakse toiseksi viimeisiksi. Ja siellähän me nätisti köpöttelimmekin, pitkin maita ja mantuja, milloin käynnissä ja milloin ravissa. Pellolle tullessamme otimme pienen umpihankilaukan. Olisi tehnyt mieli kirkua innostuksesta, mutta ehkä oli parempi etten tehnyt niin - luultavasti olisin päätynyt lumihankeen mahtavan pukkisarjan myötä. Nara pääsi esittelemään myös mahtavia tölttitaitojaan, vaikkakin pyysin laukkaa. "Ei aina voi mennä just niin kun ratsastaja haluaa", kommentoin Saralle, joka kysyi miten laukka oli mennyt. Jatkoimme ravissa matkaa takaisin tallille.

Tallin pihassa kävelimme vielä hetken kentällä ja Heidi antoi meille palautetta tunnista.
- Nara oli tosi rohkealla päällä tänään. Ei mitään turhia sätkyjä tai pysähtelyä kesken matkan. Hienosti ratsastettu, ensi kerralla yritetään löytää myös laukka askellajivaihteistosta, eikö vaan?
- Mm-m, kyllä me vielä se treenataan kuntoon ja näytetään kaikille kesällä!
Kun jokainen oli kuullut palautetta, ratsastimme hepat kaartoon ja valmistauduimme varusteiden purkausrumbaan. Vein Naran jälleen samaan tyhjään karsinaan, ennen kuin palauttaisin tamman ulos pihattoon Pulla-ponin kanssa.
- Ootte te tytöt kyllä aika kovia, kun jaksatte olla ulkona. Senkin alkuperäisponit, mäkin voisin joskus haluta yhtä tuuhean talviturkin, ni ei tarttis palella!
Kannoin satulan ja suitset paikoilleen, talutin Naran pihattoon ja palasin takaisin sisälle.

Kuolaimet olivat vielä pesemättä. Mutta toisaalta, miksipä en pesisi samalla koko suitsia. Istahdin Saran ja Tiian kera varustehuoneen penkille ja aloin puhdistamaan suitsia sekä satulaa. Putsauksesta tuli lopulta aika pitkä prosessi, vaikkei ehkä niin kovin syväluotaava lian suhteen. Enemmän aikaa taisi mennä juttujen vaihtoon. Cicley piipahti myös paikalle, joten osa kuulumisista tuli toistettua - ehkä kerrottua jopa kolmesti. Äkkiä Heidi ilmestyi ovelle puuskuttaen. Hetken päästä tajusimme, että Pimu oli karannut tarhasta. Ryntäsimmme auttamaan tamman kiinniottamisessa, joka onneksi - kiitos leivän ja hevosten pohjattoman ruokahalun - ei kestänyt kovin pitkään. Poliisileikin jälkeen palasin varustehuoneelle vielä ristittämään suitset ja laittamaan loput tarvikkeet paikoilleen. Kun kaikki näytti olevan hyvin, keräsin varusteeni ja eväslaatikkoni kasaan, pakkasin ne tallilaukkuuni ja lähdin kävelemään kohti bussipysäkkiä.

(hihi, satuin bongaamaan itseni Cicelyn hoitokirjasta, niin oli pakko inspiroitua siitä )